Villivihannekset ravintona

Villivihannesten ravintokäytössä on järkeä – tarjolla on loputon resurssi täysin ympäristöystävällistä raaka-ainetta, jonka ravintoarvo päihittää mennen tullen viljeltäväksi jalostetut ravintolajikkeet puhumattakaan tehoviljellyistä salaateista ja vihanneksista.

Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta? No, ei se liian hyvää ole. Kun ihminen on saavutettuihin mukavuuksiin ja mietoihin makuihin kerran tottunut saattaa villiravinnossa olla vähän pureskeltavaa. Suolisto kiittää kun on kuitua ja ravinnetiheyttä, mutta mitenkäs on makuelämyksen laita?

Tarjolla on loputon resurssi täysin ympäristöystävällistä raaka-ainetta, jonka ravintoarvo päihittää mennen tullen viljeltäväksi jalostetut ravintolajikkeet.

Asiaa on selvitetty! Villivihanneksista saadaan kelpo ateria tai lisuke kun tutustutaan vähän makuoppiin. Tasapainoinen makuelämys syntyy yhdistelemällä sopivasti perusmakuja; makeutta, suolaisuutta, happamuutta ja karvautta. Etenkin karvaus on villivihanneksille tyypillistä, sillä niitä ei ole jalostamalla kesytetty hyödyllisistä suoja- ja ravintoaineistaan luopumaan. Karvas maku ei ole tyypillisesti himoittu, mutta sitä voidaan taltuttaa lisäämällä muita perusmakuja. Lopputulos vie rikkaudessaan kielen mennessään!

Vuohenputkia matkalla keittiöön. Kuva: Jenni Örn

Vinegrettet ja villipestot

Helpoin keino taltuttaa vaikkapa voikukan karvaus on tarjota se vinegretten kanssa. Sitruunainen vinegrette valmistetaan sekoittamalla oliiviöljyyn sitruunamehua, suolaa ja pippuria. Herkullisia variaatioita syntyy viinietikkaa, hunajaa ja sinappia käyttämällä.

Tältä pohjalta päästään tekemään villipestoa, joka on yksi suosituimmista villivihannesten jatkojalosteista. Tuorepesto syntyy hienontamalla kevään villivihannekset pyreeksi ja sekoittamalla ne suolaisen vinegretten ja paahdettujen siementen kanssa tahnaksi.

Voikukkapeston kanssa toimii parhaiten mausteena sinappi kun taas nokkospesto on taivaallista valkosipulin kanssa. Vuohenputkipestoa olemme tarjonneet usein vuohenjuuston kanssa, mutta tässä kohdin kyse on vähemmän ravintotieteestä ja enemmän etymologisesta leikittelystä ainesosien kanssa.

Hapatetuista villivihanneksista syntyy pesto samalla tavalla kuin tuoreista, mutta hapatettujen rakenne on maitohappokäymisen ansiosta valmiiksi suussa sulavampi ja vaivattomampi hienontaa. Hapatettujen vihannesten hapokkuus, suolaisuus ja säilyvyys ovat nekin peston teossa eduksi.

Sydänlangan tulevissa Hapatusklubeissa säilötään kevään tullen myös villivihanneksia yhteisöllisesti!

teksti: Jussi Sinkkonen